Mikä Narri?

NARRIN NÄYTTÄMÖ

Narrin näyttämö tarjoaa kehittävän ja koukuttavan teatteriharrastuksen, joka koostuu ammattitaitoisista ohjaajista, kannustavasta ryhmästä ja lumoavasta tunnelmasta.

Narrin näyttämö on Nuorisopalveluiden teatteritoimintaan erikoistunut toimipiste Sörnäisten rantatie 31:ssä, kolmannessa kerroksessa. Teatteriryhmässä nuoret tekevät teatteriharjoitteita, mm. liike-  ja puheilmaisua, improvisaatiota ja rooliharjoitteita sekä harjoittelevat ja esittävät näytelmän, jonka esityskausi sijoittuu pääosin keväälle. Ryhmät myös puvustavat, lavastavat ja suunnittelevat valo-, sekä äänimaailman.

Narrin näyttämön toiminnan keskeisenä tavoitteena on nuorten itseilmaisun ja hyvinvoinnin vahvistaminen teatteripedagogisin menetelmin.

Narrin näyttämöllä toimii 26 vakituista nuorten teatteriryhmää 10-29-vuotiaille nuorille. Ryhmistä 13 harjoittelee Narrin näyttämön tiloissa Sörnäisissä ja 13 Helsingin nuoriso- ja kulttuuritaloilla.

Teatteriharrastus Narrissa maksaa 50€ vuodessa. Ryhmiin ilmoittaudutaan elokuussa.  Toimintaan otetaan niin paljon uusia harrastajia kuin vanhoja  lopettaa. Aiempaa kokemusta teatterin tekemisestä ei tarvitse olla. Toimintaan sitoudutaan vuodeksi. Katso täältä lisää. 

Narrin kausi kestää syyskuusta toukokuun loppuun. Joululomaa vietämme tänä vuonna 21.12.2020 – 6.1.2021. Syysloman ja hiihtoloman harjoituksista tai mahdollisista ylimääräisistä harjoituksista sovitaan ryhmäkohtaisesti ryhmän ohjaajan kanssa.